Ihmislisäarvo

Minua kiinnostaa yhä vähemmän, miten luova tekoäly on.

Se on niitä kysymyksiä, joihin voi upottaa valtavasti energiaa ilman, että mikään juuri muuttuu. Jos kone tuottaa jotain kaunista, hyödyllistä tai yllättävää, ihmiset voi väitellä loputtomiin siitä, ymmärsikö se oikeasti, mitä teki. Sillä välin joku on jo pannut sen mainokseen.

Merkittävämpi muutos on paljon arkisempi.

Yleistekeminen on kieltämättä helpottunut. Ensimmäinen luonnos vaati ennen ensimmäisen luonnoksen. Visuaalinen suunta vaati jonkun suunnittelua. Kymmenen strategisen vaihtoehdon tutkiminen tarkoitti, että tiimi oikeasti kävi läpi kymmenen strategista vaihtoehtoa. Koodi piti kirjoittaa. Tutkimus piti löytää ja lukea. Keskinkertainenkin työ oli kallista. Suuri osa tästä kitkasta on kadonnut.

Tämä on tietysti tehokasta. Käytän tekoälyä, koska sen avulla ehdin käydä läpi enemmän, kysyä enemmän ja päästä nopeammin johonkin kiinnostavaan. Mutta se muuttaa myös sitä, mikä minuun edes tekee vaikutuksen.

Valmiin näköinen on halpaa

Tekoäly on poikkeuksellisen hyvä tuottamaan asioita, jotka näyttävät siltä, että ne ovat perusteellisesti mietittyjä. Se voi olla vaarallista.

Heikko argumentti tyylikkäässä rakenteessa on vaikeampi huomata kuin heikko argumentti nenäliinaan raapustettuna. Itsevarma vastaus voi peittää alleen sen, että itse kysymys oli typerä. Uskottava strategia voi elää yllättävän pitkään, jos kukaan ei pysähdy kysymään, pystyisikö yritys oikeasti toteuttamaan siitä mitään.

Vanhat tuotannon rajoitteet toimivat vahingossa laadunvalvontana. Jos jonkin tekeminen vie kolme päivää, jollain varmaan käy mielessä niiden kolmen päivän aikana, onko tässä järkeä.

Nyt voit tehdä kaksikymmentä versiota ennen lounasta. Mahtavaa.

Seuraava kysymys onkin, minkä niistä valitset.

Kontaktivedos. Kymmeniä ruutuja, joista muutama päätyy käyttöön. Valokuvaajat ovat aina tehneet enemmän kuin tarvitsevat. Työ on valitsemisessa. Kuva: Paolo Monti, Livigno 1975. BEIC, CC BY-SA 4.0.

Valitseminen on kiinnostavin osa työtä. Kun jonkun työ hoituu helposti, työn hinta muodostuu siitä, mikä pysyy vaikeana. Strategiassa, brändityössä ja useimmissa ammatillista harkintaa vaativissa töissä vaikein osa on päätös ja löytää ihminen, joka on valmis vastaamaan siitä. Tämän päätöksen ympärille syntyvä arvo on Human Premium eli ihmislisäarvo.

Se ei ole mikään mystinen ominaisuus, joka ihmisillä on ja koneilta puuttuu. Ihmiset tuottavat joka päivä valtavat määrät surkeita päätöksiä. Meiltä onnistuu myös huono maku, turha itsevarmuus ja päätökset, jotka olisi pitänyt antaa Excelin hoidettavaksi jo vuosia sitten.

Ihmislisäarvo syntyy kyvystä ymmärtää tilanne niin hyvin, että pystyy tekemään valinnan, jolla on seurauksia.

Maku ei ole moodboard

Luovassa työssä puhutaan mausta paljon, yleensä ikään kuin se olisi vähän hienostuneempi sana sille, että pitää kauniista asioista.

Ajattelen sitä ennemmin erottelukykynä.

Kaksi ideaa voi olla hyviä, ja silti vain toinen on oikea.

• Lause voi olla hyvin kirjoitettu ja samalla täysin sopimaton hahmolle, joka sen sanoo.
• Brändi voi olla omaleimainen ja samalla kaupallisesti hyödytön.
• Kuva voi olla kaunis ja samalla saa koko kokonaisuuden näyttämään halvalta.

Näihin arvioihin pääsee vain ymmärtämällä kontekstia.

Parfyymiurut. Jokainen tuoksu on hyvä yksinään. Taitoa on tietää, mitkä kuuluvat yhteen, ja jättää loput hyllyyn.

Ammattilaiset eivät usein osaa itsekään selittää miksi jokin asia kuuluu olla näin eikä noin. Suuri osa ammattitaidosta on kaavoja, joihin on törmännyt niin monta kertaa, että jokin alkaa vaivata ennen kuin sitä osaa kunnolla selittää.

Lopulta sen osaa selittääkin. Sillä välivaiheen tuntemuksella on merkitystä. Kielimalli voi antaa kaksikymmentä uskottavaa vastausta. Joskus ihmisen hyödyllisin panos on huomata, että seitsemännessätoista on jotain, mitä muissa ei ole. Joskus taas pitää hylätä kaikki parikymmentä vastausta.

Soitinrakentajan verstas. Viulun jokainen mitta voidaan määritellä tarkasti. Mutta kuulostaako se oikealta? Sen ratkaisee silti korva, joka on kuullut vuosia viulunvingutusta.

Vastuuta aliarvioidaan

Yksi asia kiinnostaa minua sitä enemmän, mitä syvemmälle tekoäly uppoaa todellisiin organisaatioihin. Jonkun pitää yhä omistaa päätös.

Se kuulostaa byrokraattiselta, kunnes jokin menee pieleen.

Yritys voi automatisoida analyysin, luonnostelun, suunnittelun, asiakaspalvelun tai osan päätöksenteosta. Jossain vaiheessa jonkun on silti oltava valmis sanomaan: kyllä, tätä suositusta noudatamme. Kyllä, viemme tämän asiakkaiden eteen. Kyllä, tämä edustaa meitä.

Vastuu muuttaa suhdetta laatuun. On helppoa pyytää lisää vaihtoehtoja, kun kenenkään ei tarvitse valita niiden välillä. On helppoa keksiä provokatiivisia ideoita, kun kenenkään ei tarvitse selittää yhtäkään niistä toimitusjohtajalle maanantaiaamuna.

Luottamus painaa vielä enemmän.

Kun synteettisestä sisällöstä tulee arkea, alkuperä alkaa kantaa omaa tietoaan. Kuka tämän teki? Miksi minun pitäisi uskoa sitä? Kuka seisoo päätöksen takana? Mitä tapahtuu, kun jokin menee pieleen?

Runsauden talous tekee näistä kysymyksistä arvokkaampia.

Yritysten hyvin erilaiset kannat näkyvät jo. Osa ottaa synteettisen tuotannon käyttöön kaikkialla, missä voi. Toiset tekevät ihmisen tekijyydestä, käsityöstä ja alkuperästä osan lupaustaan. Kumpikin voi olla järkevä strategia. Kiinnostava kysymys on, mitä niiden asiakkaat oppivat arvostamaan, kun synteettisestä tuotannosta tulee tavallista.

Siksi palaan yhä uudelleen myös Nikeen.

Niken suuri brändikone rakentui suhteista, vaistoista, kulttuurisesta tiedosta ja kertyneestä kokemuksesta, joita oli vaikea mitata siististi. Kun yritykset optimoivat vain sitä, mitä voi mitata suoraan, ne voivat vahingossa riisua pois osan niistä aineettomista asioista, jotka luovat tulevaa kysyntää.

Tekoäly voimistaa tätä houkutusta, koska se tekee niin monesta tuotoksesta mitattavan, toistettavan ja optimoitavan.

Silti brändit rakentuvat osin asioista, jotka vastustavat optimointia.

Yllätys. Kulttuurinen vaisto. Omaleimaiset valinnat. Vakaumus. Halu tehdä jotain, mitä viime kvartaalin data ei vielä pysty perustelemaan.

Mikään tästä ei vähennä tekoälyn arvoa. Se tekee ihmisen panoksesta täsmällisempää.

Osa tulee ratkeamaan taloudellisin perustein

Suuri osa luovasta työstä ja tietotyöstä yksinkertaisesti halpenee. Se on ihan hyvä asia.

Kukaan ei sure sitä, että taulukkolaskenta nopeutti laskemista. Harva haluaa palata taittamaan omia esityksiään siksi, että PowerPoint tuhosi jonkin jalon käsityön.

Tekoäly poistaa työtä, jonka ei kuulunutkaan pysyä kalliina. Se paljastaa myös, missä olemme laskuttaneet tuotannosta, vaikka todellinen arvo oli muualla.

Strategia on yksi esimerkki. Jos strategian arvo on lähinnä viimeistellyn esityksen tuottamisessa, näkymät ovat heikot. Jos arvo syntyy siitä, että huomaa olennaisen, kysyy epämukavia kysymyksiä, ymmärtää miksi organisaatio tekee saman väärän päätöksen yhä uudelleen, näkee mahdollisuuden ennen kuin sille on vakiintunutta kategoriaa tai sitoutuu yhteen suuntaan, vaikka tarjolla olisi viisitoista, työtä riittää.

Sama pätee luovaan työhön. Kone osaa tehdä kuvia. Kiinnostavampi kysymys on, miksi juuri tämä kuva, nyt, näille ihmisille.

Siihen kysymykseen sisältyy taloutta, kulttuuria, ajoitusta, harkintaa ja joskus vähän rohkeuttakin.

Ihmislisäarvo on kykyä päättää, mikä ylipäätään kannattaa tehdä. Siitä kannattaa yhä maksaa ihmiselle.